sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Pöydällä.

 


Saimme joululahjaksi ihanan kortin, jossa oli kyllä aika ruma kuva. Se kuva oli lähikuva tämän klassikon keltaiseksi tummuneesta, röpelöiseksi lakatusta pinnasta, mutta kortin kääntöpuolella oli lupaus paremmasta. Nyt lupaus on lunastettu ja pöytä, sekä penkit saapuivat puuvalmiina, samettisiksi hiottuina kotiin. (Tässä onkin pari viikkoa ruokailtu puutarhakalusteilta).

Penkeissä on vielä pahvit päällä. Pöydän suojaksi heitin äkkiä liinan. Pinnalle täytyy titetysti jotain tehdä ennenkuin nuo kolme tahmanäppiä pääsevät siihen käsiksi. Toistaiseksi vahvimpana vaihtoehtona on valkoinen vaha, joka jättäisi puupinnan näkyviin. Jalat pysyvät toki mustina.



Parina männäviikonloppuna olen tavoistani poiketen viihtynyt jopa kyökissä. Ja aamulla olikin tuoda pöytään jotain puurosta poikkeavaa, kun innostuin paisetelemaan uunimunakkaita. Viime viikonloppuna tein kaalikääryleitä, ja vaikka niistä tulikin ihania, en aio siihen hommaan aivan lähiaikoina uudelleen. Kolme viidestä avasi kauniit nyyttini ja kuori lihamössön suuhunsa.

2 kommenttia :

  1. Vautsi! Näyttää hienolta:) Vahalla saa tosiaan helposti kauniin pinnan, mutta jos kyllästyt siihen joskus, niin mitään muuta käsittelyähän ei siihen sitten enää saa...

    VastaaPoista
  2. Kiitos Ilona tästä tosi hyvästä pointista. Enpä tullut ajatelleeksi... Voi kun se pinta voisi vain olla noin, on niin pehmeä, sileä ja kaunis. Eilen kuitenkin kerniltä tuli pyyhittyä yhdet kahvit, mehut ja mustikkakeitot. Illalla penkeille kaatui vesivärivesi. Eli suojausta kaivataan :)

    VastaaPoista

Luen, kuuntelen ja kiitän kommentistasi.