sunnuntai 29. huhtikuuta 2012


Ensimmäinen kattaus mahassa. Huomenna puhalletaan pallot.

torstai 26. huhtikuuta 2012

Elefantti mekko




Finlaysonin ihanasta Elefantti-kankaasta syntyi sitten mekko. Jotain oli vain pakko päästä toteuttamaan ja uusimmassa Ottobre-lehdessä oli vähän etsimäni kaltainen kaava. Ihanat retronapit kruunaavat tämän, sinisestä väristään huolimatta tytön suosikkilistalle päässyt mekko. 

Mikäli Elefantti puhuttelee mm. kaikki Elefantti-tuotteet -30 % Finlaysonin vekaraviikoilla. Nyt.

lauantai 21. huhtikuuta 2012

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Yllätys.



Sain päivällä töihin tekstiviestin, jossa oli vain yksi kuva. Siinä tämä kauan rullalla ollut tapetti oli päässyt yläkerran aulaan. Rulla on odottanut miehen innostumista ja suostumusta kuusikon tapetoimiseksi aulaan. Ihana yllätys. Perjantai 13. oli aika hyvä päivä.


maanantai 9. huhtikuuta 2012

Paper garlands - oh so boring





Onhan nämä niin nähty, eli varoituksen sana, ei innovaatioita luvassa. Mutta laatikossa oli hirveä määrä valmiiksi leikattuja ympyräisiä ja jotain oli keksittävä yläkerran kevätsiivousta motivoimaan. Niinpä suristelin näitä paperikoristeita yli oman tarpeenkin. Ommellessa eri väriyhdistelmille oli kiva keksiä nimiä. Tuli Helsinkinarua, Hint of Mintiä, Sunny Helsinkiä ja ampparia. Marimekon kartoista ja paperikasseista leikatut mustavalkoiset ovat niitä Helsinkinauhoja, sillä keskustan kartastahan nuo ympyrät on saksittu.

Käyttöön tuli kaksi koristenauhaa, yksi mustavalkoinen ja yksi värikäs. Neljä jäi yli, ne asettelin laatikkoon.



Ompelun jälkeen oli aika imuroida. Ihmettelen vaan, miten se työvaihe sai muun porukan näin veteläksi?

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Kattausprojekti







Sen lisäksi, että olen syönyt lammasta, suklaamunia ja juossut olen tehnyt pikkusen hommiakin. Tämän seurauksena syntyi kääntökassi ja tabletteja (kesähattukin, mutta siitä ehkäpä myöhemmin). Piti kokeilla syntyykö kaavoja noudattamalla oikean tyyppistä tavaraa ja syntyihän sitä. 

Kääntökassista tuli sellainen monikäyttökassi, jossa toinen puoli on Kerniä ja toinen puoli puuvillaa. Näin kassi on näppärä uimareissulla tai vaikkapa kesätorilta multaista perunaa hakiessa.

Tabletteja syntyi kahdenlaisia. Keltaista ja mustaa Finlaysonin Pop-kangasta yhdistelemällä surautin lapsille arkitabletit. Toisella puolella taas Kerniä, jotta aluset sopivat myös askarteluun ja piirtämiseen. 

Mustavalkoisesta Coronnasta ja valkoisesta Taimi Kerni -vahakankaasta tuli koko perheen juhlatabletit, joissa niissäkin tosin toisella puolella on Kerni, jotta käyttöikää riittää molemmin puolin. Tuo valkoinen Taimi Kernikankaana on superkaunis - ihan kuin pitsiä. Tästä täytyy tehdä vielä muutakin.

Tablettien ompeleminen oli luultua haastavampaa, mutta tuo söpö tasku teki näistä vaivan arvoiset. Taskuun voi sujauttaa aterimet, yrttejä tai lapsille vaikka pääsiäisyllätyksen.

Palaan tämän projektin yhteishyödylliseen lopputulokseen vielä myöhemmin. 
Hauskaa pääsiäistä!

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012





Niin kauan kuin minun sormeni kipeytyvät eniten virpomisvitsojen vääntämisestä, saan myös päättää minkälaisia niistä tehdään. Nämä lähtivat kissan, pupun ja mustarastaan matkassa muihin koteihin. Tilalle tuli joukko riemunkirjavia oksia, jotka ovat vähintään yhtä kauniita. 

Pääsiäinen tuo kevään edes sisätiloihin, ulkona kun on vuoden rumin aika. Sulavia kinoksia, roskia, hiekkaa ja pölyä tuli mitattua juosten tämän viikon aikana viidenkymmenen kilometrin verran. Odotan niin kovasti luonnon heräämistä. Ankeuden väistymistä. 

"Niin laulan kuitenkin
Se pimeyden saa väistymään
Mä kauneutta ylistän ja kelpo ystävää
Silloin sydämeni kaartaa niin kuin kotka aurinkoon
Ja tullessa yön, tähtien vyön,
Siunaa laulaja työn."